Esittely

Ensimmäinen oma koira perheeseemme tuli ollessani 16 vuotias. Shetlanninlammaskoira Nadisan Gipsy Gyeen (Cilla), tricolournarttu. Muutin pois kotoa jo 18 vuotiaan ja Cilla eli vielä pitkän elämän äitini ja isäni lellikkinä.


Cilla jouluna -86

Minun ja mieheni ensimmäinen ”lapsi” tuli meille vuonna -86, soopeli shelttinarttu Old Lady Mira. Sen jälkeen olivat vuorossa ihmislapsemme, pojat syntyivät vuosina -87,-88 ja -91. Mira oli aivan mahtava luonteinen perhekoira, lapsiemme uskollinen paimentaja. Miran kanssa kävimme vuonna -88 silloisen kotikaupunkimme Turun kansainvälisessä näyttelyssä tuloksella Nuo2. Näyttelyharrastus ei kuitenkaan silloin vielä puraissut minua kunnolla.


Mira pentuna

Mira jouluna -86

Miran ollessa kahdeksanvuotias, aloimme harkita koirakaveria jo vanhuuden vaivoista kärsivälle Miralle. Syksyllä -94 meille tuli Zinnia's kennelistä merlenarttu Zinnia's Almost Too Good (Roosa). Mirasta ja Roosasta tulivat erottamattomat ystävät aina Miran kuolemaan asti. Tuntui, että Roosa toi Miralle lisää elinvuosia ja elämän iloa. Mira lähti koirien taivaaseen kaksitoistavuotiaana. Roosan kanssa emme harrastaneet mitään erityistä, elimme lapsiperheen arkea. Kävimme pitkiä kävelylenkkejä ja jalkapallon peluussa poikien kanssa Roosa oli ilmiömäinen. Helmikuussa-04 Roosa menehtyi yllättäen Addinsonin-taudin kriisivaiheeseen, alle kymmenvuotiaana.


Roosa pentuna

Roosa ja poikamme kesällä -95

Näin elämässämme oli yllättäen tilanne, että olimme ilman koiraa ensimmäisen kerran melkein kahteenkymmeneen vuoteen. Tuntui ettei mistään tule mitään. Ei osannut lähteä ulkoilemaan ilman koiraa, tuntui vain jotain tärkeää puuttuvan. Surutyötä tehdessäni katselin netissä koiria ja tiesin haluavani mahdollisimman pian uuden koiran. Olin yhteydessä eri kasvattajiin ja jopa eri rotuihin tutustuen. Mutta tiesin rodun olevan collie, kunhan sopiva pentu löytyy.

Niinpä viisi viikkoa Roosan kuolemasta olimme matkalla Virroille hakemaan soopeli narttupentua. Perheemme uusi jäsen oli Droplet’s Jodie Foster (Milla). Millan pentuaika oli kaikkea muuta kuin helppo. Olin saanut energisen ja kovapäisen koiran, jotakin ajanvietettä pitikin alkaa keksimään. Kävimme paikallisessa koirakoulussa opettelemassa tottelevaisuuden alkeita. Millan ilmoitin pentunäyttelyyn pentuesisaren omistajan suosituksesta. Näin alkoi kipinä tähän harrastukseen. Millan päästimme sateenkaarisillalle 14.09.2010.


Milla

Vielä saman vuoden lopulla meille muutti 7 kuukauden iässä sijoitusnarttu Siniketun kennelistä, tricolour Siniketun Nightwish (Luna). Millan ja Lunan yhteiselo alkoi sujua hyvin, Millan ottaessa laumajohtajan paikan. Millan kanssa jatkoimme näyttelyissä käymistä vaihtelevalla menestyksellä, Lunan käydessä kasvattaja Tarun matkassa näyttelyissä Baltian maissa.


Luna

Vuonna -05 muutti luoksemme Siniketun Koh-I-Noor (Noora). Nähtyäni kuvan Noorasta Tarun sivuilla tiesin haluavani tämän kauniin sinisen pennun. Nooran kanssa olemme käyneet myös näyttelyissä. Valitettavasti Noora ei itse pidä näyttelytilanteista eikä halua esiintyä.


Noora

Tarun alkaessa suunnittelemaan Lunalle toista pentuetta, halusin niin kovasti kokeilla kasvattajan työtä. Elokuussa 2008 Luna synnytti toisen pentueensa meillä kotona, hoitovastuun ollessa minulla. Pentueessa oli tricolour narttu, kaksi tricolor urosta ja bluemerle uros. Tällä pentueella (Kide, Rico, Milo ja Luca) tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni ja muistoissani. Itselläni on myös jalostusoikeus Lunan tyttäreen Siniketun Wish Me Luck (Kide).


Kide

Rico

Luca

Lunan pentujen ollessa kolmeviikkoisia, meille muutti sijoitusnarttu Zinnia's Midsummers Dream (Jade). Olin jo jonkin aikaa odottanut merlenarttua Zinnia's kenneliin ja niin tämäkin unelma täyttyi. Jadessa olen saanut osan Roosaa takaisin. Jade on ystävällinen ja laumassamme kaikkien kaveri.


Jade

Koko kesän 2009 jatkuneen sähköpostiviestien ja kaiken miettimisen jälkeen lähdin matkalle Bristoliin elo-syyskuun vaihteessa 2009. Siltä matkalta oli kotiin tuomisena ihastuttava Dina (Rossavon Polka Dot)


Dina

Loppukesästä 2010 syntyneestä toisesta pentueestamme jäi kotiin kasvamaan soopeli tyttö Zara (S. With You Love).


Zara

Koiramme elävät perheen arjessa mukana ja ovat perheenjäseniä. Näyttelyitä pidämme mukavana harrastuksena koirien ehdoilla. Päiviimme kuuluvat metsälenkit, koirien saadessa nauttia vapaasta liikunnasta.

Haluan tässä kiittää Merjaa kennel Zinnia's elämäni colliesta Roosasta ja nuoresta toivosta Jadesta. Kaikista lukuisista neuvoista ja opastuksesta, erityisesti neuvot ruokinnan suhteen ovat tulleet tarpeeseen.
Tarua kennel Siniketun Lunasta ja Noorasta, sekä kaikista neuvoista ja opastuksista. Sekä luottamuksesta ja mahdollisuudesta Lunan pentujen syntymään meillä kotona.
Siljaa kennel Droplet’s riiviö Millasta, josta kuitenkin kasvoi se viisas lassie.
Ros kennel Rossavon, elämäni seikkailusta ja kaikesta avusta sekä vieraanvaraisuudesta matkallani. Sekä tietenkin itse Dinasta!

Olen suorittanut kasvattajan peruskurssin keväällä 2007. Kennelnimi (Serasecret) myönnettiin maaliskuussa 2009. Olen Suomen kennelliiton ja Suomen collieyhdistyksen jäsen.

Ensimmäinen Serasecret-pentue syntyi helmikuussa 2010. Suuret kiitokset kaikesta avusta ja tuesta Anita Muuroselle, kennel Roxier’s! Toivon uutena kasvattajana pystyväni kasvattamaan rotumääritelmän mukaisia collieita niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltakin, terveyttä unohtamatta.


Sanna

Serasecret kasvattajaryhmät:


Ryhmässä S. Winter Storm, S. Winter Bluenight, S. Winter Shadows ja S. Winter Whitesnow

Pentunäyttely Heinola 15.08.2010, tuomarina Teija Salmi-Aalto, Suomi
3 poikaa, 1 tyttö. Kaikilla hyvät sp-leimat. Kauniit päät, hyvät ilmeet. Oikeat mittasuhteet, sopivat luuston vahvuudet ja kulmaukset.
KASV1 KP ROP-kasvattaja
Juokseva kohta

Sanna Partanen, Peltokaskentie 12, 48310, Kotka, 050 359 9964, sanna.partanen@kymp.net
© Pauliina Purtilo ja Sanna Partanen, ellei toisin mainita.
Ethän kopioi sivustoilta mitään ilman lupaa.